lauantai 29. tammikuuta 2011

Kätevältähän se käy

Eilen illalla saunareissulla ajelin karvoja sääristä semmoisella kolmeteräisellä naisten säärikarvojen ajeluun tarkoitetulla höylällä. Ajelin vasemman jalan säärtä joka oli penkin päällä ja oikea jalka oli tietysti tukevasti lattialla. Kas kummaa kun jotenkin sain lipsautettua sen höylän vasemmata jalasta niin, että oikeaan polveen tuli iso haava tai siis monta haavaa. Voi herrimunjee että poltteli ja verta tuli kun härän kurkusta. Että tälleen tällä kertaa saunassa ;)

perjantai 28. tammikuuta 2011

Järjestelyhommia

Labrayhdistyksen kokouksen järjestely alkaa olla loppusuoralla. Kutsut lähtee postiin viimeistään tiistaina. Sitten vaan odottelemaan vastaako kukaan. Viime syksynä olin ihan käpynä, kun näytti ettei kukaan halua sinne viinitila retkelle. Tulihan niitä sitten loppujen lopuksi ihan kivasti. Nyt en aio hermoilla. Olen tehnyt parhaani (ihan kuin urheilijat :) ja jos se ei riitä niin ei voi mitään.

Olen nyt statukseltani kokopäivätoiminen opiskelija. Vaikka opiskelut ovat iltaisin ja toistaiseksi vaan pari kertaa viikossa, niin se katsotaan kuitenkin niin vaativaksi, että se on kokopäiväistä. Osaksi se johtuu siitä, että meillä on paljon itseopiskelua ja tehtävien tekemistä netin kautta. Olisin jopa töihin päässyt, mutta se nyt ohitettiin tämän takia. Se kun ei kuitenkaan olisi varmaan ollut kuin puolisen vuotta. Jos tämän opiskelun vie loppuun kunnialla, niin ensi vuoden lopussa pitäisi olla datanomin paprut kourassa. Ja sitten en tiedä.

Salilla ja jumpassa olen käynyt, kun kerran niistä maksankin. No eipä ne kyllä pahastakaan ole, päinvastoin.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Uusi töllö

Niin se vaan on taas viikko mennyt viime kirjoituksesta. Torstaina olin opiskelemassa taulukkolaskentaa eli Exceliä. Lähinnä se oli kertaustehtävien tekemistä. Olihan tuota jotain muistissa entisistä opinnoista, mutta joitakin asioita ei muistanut yhtään. No eipä ole hätää, kyllä ne vielä opiskellaan.Jatkossa tämä Excel onkin tiistaisin, niin pääsee torstaisin sinne jumppaan.

Salilla kävin muutaman kerran, kävelin ja pyöräilin. Kyrsii vaan, kun jos ei ole pakkanen, niin sitten sataa lunta. Niin kuin tänäänkin. Käytiin Prismassa kävellen ja lunta tuiskutti suut silmät täyteen.

Mies osti uuden television Prismasta. 46" Samsung LCD näytöllä ja kaikenmaailman vimputtimilla. Entinen töllö on palvellut yli 20-vuotta. Saas kattoo kauanko uusi palvelee. Myyjän mukaan kestoaika on 5-10-vuotta. Onhan tuo tavallisen suurikokoinen, mutta kyllä siihen tottuu. Oli entinenkin 38", mutta tämmöinen lituska näyttää jotenkin paljon isommalta.