keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

Liikennettä

Tässä nämä kankaat, joista kirjoitin aiemmin.




Asiasta neljänteen. Meinasin jäädä auton alle maanantaina. Olin ylittämässä katua, jossa on suojatie ja kaistojen välissä semmoinen paikka johon voi pysähtyä odottamaan, että pääsee ylittämään ne toiset kaistat. Kaistakoroke vai mikä lie nimeltään. No sen korokkeen jälkeen on kaksi kaistaa, joista molemmista (siis minusta katsoen oikealta) tuli autoja. Odotin rauhassa, että ne kotterot menevät ja pääsen ylittämään kadun. Sitten auto pysähtyi suojatien eteen ja minähän lähdin kävelemään yli. Olettaen että kulku on vapaa. Tämä toinen auto, joka tuli viereistä kaistaa ja jonka olisi liikennesääntöjen mukaan pitänyt pysähtyä myös siihen suojatien eteen, työnsi hullun karkua ja just sai jarrut pohjaan kohdallani. Tie oli jo sen verran kuiva, että jarrut piti vinkuen.

Tässä kaupungissa tämä ei ole mitään uutta. Siitä on tullut ihan normaali käytäntö, ettei noudateta liikennesääntöjä. Minulle tämä oli toinen kerta näin läheltä piti tilanne. Olisi tehnyt mieli käydä vähän kopauttamassa sitä akkaa, joka oli ratissa. On tainnut voittaa ajokortin bingosta. Että tämmöistä tällä kertaa.

tiistai 8. maaliskuuta 2011

Hoh hoijaa

Taas olen ollut laiska, enkä ole saanut tänne mitään kirjoitettua aikoihin.

Viime kerrasta ainakin meidän huushollin toinen tietokone sanoi YYA-sopimuksen irti. Näkyi emolevy pamahtaneen sököksi. Onneksi niin, ettei kovalevy mennyt. Sillä kun on kaikkea tiedostoa, jota ei ole varmuuskopioitu mihinkään. Se kun on enimmäkseen tuon miespuolisen henkilön käytössä, niin on nuo varmistukset vähän tupannu unohtumaan :( Saa nyt nähdä tuleeko ihan kokonaan uusi kone vai uusi emo, ei ole päätetty.

Päivänä muutamana männä viikolla ostin uuden ulkopuolisen kovalevyn. Tallennuskapasiteettia sillä in 1 T, eli sille sopii biljoona bittiä tietoa. Eipä lopu tallennustila heti.

Jossakin välissä tässä tämän vuoden puolella sain päähäni, että minun pitää saada korkkarit. En ole moisia pitänyt varmaan liki 20-vuoteen. Sitten näin Anttilassa aivan mielettömän hyvännäköiset korkkarit ja nehän piti ostaa. Nyt ole pari kertaa niillä tepastellut. Vielä ei jaksa kovin kauaa niiden päälle olla, mutta kyllä kai jalka tottuu ennen pitkää. Siks toisekseen ne on niin jumalattoman liukkaat, ettei niillä ole asiaa ulos näillä keleillä.



Sitten lopuksi oikein maailman ihme kun minusta on kysymys. Ostin kirppikseltä kangaspaloja. Minä jolla ei ompelusta tahdo tulla mitään. Olivat niin hyvännäköisiä, että oli ihan pakko :) Toisessa on vanhoja autoja ja toisessa veneitä. Yritän saada itsestäni irti sen verran, että värkkään niistä koristetyynynpäällisiä. Siinä kyllä tulee menemään koko päivä, rutosti kiroilua ja hermot, mutta antaa mennä. Muistan tässä joskus, kun piti ommella mökille huusiin verho. Otin ompelukoneen esille ja en muistanut kuolemaksenikaan miten se langoitetaan. Onneksi on tuo netti. Löysin sieltä kuvan miten lanka pujotellaan niiden vipstaakien läpi :) sai sen ompaluksen tehtyä ihan kunnialla.

Nyt pitää lahtee syömään hernekeittoa näin laskiaisen kunniaksi.