torstai 12. toukokuuta 2011

Lääkärissä

Piipahdin tuossa puolen päivän maissa yksityislääkärillä. Aamulla soittelin terveyskeskukseen, niin vapaa aika sinne olisi löytynyt "jo" kuukauden päähän. Siellä arvelivat näiden kipujen johtuvan jostakin "naistenvaivasta", joten tilasin ajan gynekologille. Ajattelin siis päästä rauhaan näistä kivuista ja maksaa siitä tiedosta. Ja saihan siitä maksaa vähän yli 100 € lääkkeiden kanssa. Eipä sieltä mitään ihmeellistä löytynyt, onneksi. Saas nyt nähdä loppuvatko kivut tuolla kuurilla vai pitääkö vielä käydä jollakin erikoislääkärillä.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Mökki puuhailuja

Jihuu kohta on haravoinnit tehty mökillä. On useampana päivänä otettu pieni ala, niin ei kyllästytä niin paljoa. Tavallaan kun minun pitäisi saada heti kaikki tehtyä, niin nyt on tullut vähän järkiinnyttyä ja otettua iisimmin. Kukkia ei ole vielä muita, kuin oxalis deppeit eli onnenapilat, jotka istutin eilen. Kotoparvekkeella on orvokkiamppeli.

Selkään on koskenut lauantaista lähtien. En tiedä mistä se suuttui tällä kertaa. Minkään valtakunnan pillerit ei tunnu auttavan. Eikä venytykset ja vanutukset sen enempää. Pitänee kohta haalautua lekuriin.

Labrayhdistyksen juttuja tuossa tulostin ja postitin. Pitäs ruveta syksyn ohjelmaa suunnittelemaan kyselemään ja varailemaan. Saas nähdä mitä sitä nyt keksii, kun meille tuli roppakaupalla uusia jäseniäkin. Jotain kivaahan sen pitäisi olla.