lauantai 23. heinäkuuta 2011

Vettä lattialla

Tultiin puolenpäivän maissa mökiltä kotiin ja tullessa keskusteltiin, että on mukava ruveta päikkäreille kun on maha täynnä. Syötiin näet siellä lähtiessä anopin keittiön herkkkuja :) No ei ihan mennyt niin kuin Strömsössä. Keittiön lattialla oli vesilammikko. Heti tietysti tuli mieleen, että jääkaappi-pakastin yhdistelmä on sanonut YYA-sopimuksen irti. Onneksi niin vakavasta asiasta ei ollut kysymys. Kaapin takapuolella on tai oli kompressorin päällä semmoinen muovinen allas, johon jääkaapista sulava vesi kertyy ja haihtuu lämmön vaikutuksesta. Tämä allas oli särkynyt ja ne vedet oli pitkin lattiaa. Se allas oli hapristunut ihan pilalle. Yritin puhdistaa sitä, niin palaset vaan rapisi irti. Onneksi on tuota mielikuvitusta siunaantunut, niin tekastiin uusi allas peltisestä keksipurkin kannesta. Se saa nyt toimia väliaikaisena altaana kunnes ostetaan uusi kaappi. Toki ei tämän asian takia uutta kaappia tarvii ostaa, mutta tuo on jo vanha ja vie paljon sähköä. Saatiin me ne päikkäritkin nukuttua siivouksen jälkeen.

torstai 21. heinäkuuta 2011

Makaronilaatikko

Yritän edes kerran viikossa tehdä ruokaa ihan itse. Tänään oli tämän viikon ruoanteko päivä ja tein makaronilaatikkoa, jonka ohjeen ajattelin antaa tähän, jos joku haluaa kokeilla.

400 - 500 g jauhelihaa
1 pss makaronia (ei keitetä)
1 l lihalientä
250 g sulatejuustoa (maustettu tai maustamaton)
1 sipuli
1 tl suolaa
viherpippuria
savujuusto raastetta

Keitä laiha lihaliemi (1 kuutio + 1 l vettä)
Liuota sulatejuusto lihaliemeen
Paista jauheliha ja mausta se suolalla ja pippurilla
Kaada raa'at makaronit vuokaan ja sekoita jauheliha joukkoon
lisää juustoinen lihaliemi ja höpsyttele kaikki sekaisin.
Päälle oman maun mukaan savujuustoraastetta.
Minä laitan paljon, mutta jos ei pidä savuisesta mausta niin voi koettaa ensin vähemmällä.
Paista 200 asteessa 45-60 min.

On hyvää!

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rokkiva

Pitänee pitkästä aikaa ilmoitella tännekin elossa olostaan :) Juu viikonloppu meni tuolla Ilosarirokissa. Lauantaina meillä oli "mustalaisleiri" tukikohtana rokkialueen ulkopuolelle, kun kaikilla ei ollut lippua sisälle. Siinä sitten seilattiin leirin ja alueen väliä. Viina virtas ja rokki soi. Porukkaa oli pikkusta vaille pirusti. Joka paikkaan piti jonottaa, mistä minen sitten tykkää yhtään. No ei auttanut itku markkinoilla, itehän sinne menin oikein vapaaehtoisesti. Rahaa olin varannut kahdelle päivälle 100 € ja siitä meni vajaa 50 €. Sunnuntaina menin 16.00 alueelle ja olin siellä 19.00. Rupes väsyttää ja kun olin yksin niin lähdin kotiin.

Täytyy sanoa, että siideri oli hinnoissaan ainakin sillä anniskelualueella jolla yhdesti kävin. Tavallinen 0,33 litran tölkki maksoi pantteineen 6 €. Siis törkee hinta. Siinä oli 1 € sitä panttia, jonka sai takaisin kun vei tyhjän tölkin takaisin myyntipisteseen. Jollakin toisella alueella oli saanut tuopin sillä hinnalla. Ruokapuoli oli 7 eurosta ylöspäin. Sitä oli kyllä tarjolla moneeen makuun. Vietnamilaista, kasvismättöö, pizzaa ja vaikka mitä. 0,5 litran limppa oli niissä ruokapaikoissa 3 €. Kyllä niissä kaikissa paikoissa hirvee kuhina kävi, joten ei ne myyjät ihan huonoa tiliä tehneet.

Ikähaarukka oli lähestulkoon vauvasta vaariin. Yli 60-vuotiaat pääsee ilmaiseksi, joten kyllä siellä senkin ikäisiä oli. Eilen ainakin oli perheitä liikkeellä päivällä. Humalaisia oli tietysti, mutta ei niin paljoa kuin luulin. Ei kaikki ördlänneet räkä poskella :).