sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Useamman päivän turinat

Mistähän sitä nyt alkaisi. On monta päivää mennyt eikä ole tullut kirjoitettua tänne. Torstaina ainakin oltiin kurssilla ja kertailtiin Exceliä. Kyllä sieltä aivojen uumenista jotain muistui mieleen, kun taas käytti funktioita sun muita. Ei ne ihan kaikki ole unohtuneet. Kaksi kurssilaista on lopettanut, mutta niiden tilalle tulee uudet huomenna, maanantaina. Perjantaina oli etäpäivä, jolloin oli tarkoitus etsiä harjoittelupaikkoja ja täytellä Hopsia. Minulla on harjoittelupaikka jo valmiina. Oli jo ennen kurssin alkua, joten minulla on hyvin pullat uunissa. Useimmilla taitaa olla vaikeuksia asian kanssa. Mutta onhan tässä vielä aikaa kolmisen viikkoa, ennen kuin harjoittelu alkaa.

Torstai illan jumppa jäi väliin, kun käytiin mökillä. Oli niin hieno ilma, että vietin sen illan mieluummin ulkona, kuin lähdin hyppelehtimään jumppaan. En toki aio ottaa tavaksi livistää siitä jumppa touhusta, mutta nyt oli suorastaan pakko nauttia ulkoilmasta. Koko viikon kun oli päivät ollut sisällä.

Salilla olen käynyt kiltisti ja eilen sain ensimmäisen kerran tehtyä kaikki toistot siinä laitteessa, jossa en niitä ole vielä saanut. Pakko sanoa siinä laitteessa, kun en muista mikä sen oikea nimi on. Joku käsivoimien kohotus systeemi se on. En vieläkään saanut toistoja tehtyä yhtä kyytiä, mutta kun välillä kaksi kertaa huilasin hetken niin, sisulla meni viimeiset. Jopa olin polleaa :)

Paino on mennyt taas viikon aikana jonkin verran alaspäin. Taisi olla noin ½ kg. Kokonaissaldo on siis vähän yli kolme kiloa. Vähän tämän kurssihomman ja uuden elämän syömisen kanssa on vielä yhteensovittamista, mutta eiköhän se joku tasapaino siihen löytyne. Jotain pientä helppoa syötävää olen pitänyt mukana päivällä, hedelmiä, pähkinöitä, jugurttia. Kotona olen sitten syönyt lämpimän ruuan. Ja tietysti kunnollisen aamiaisen olen syönyt kotona.

1 kommentti: