perjantai 8. lokakuuta 2010

No niinhän siinä kävi

Niin missä kävi? Tentissä kävi just niinkuin ajattelinkin, eli ei läpi. En kyllä ollut ainoa, moni oli samassa tilanteessa. Siitä voi päätellä, kuinka helppo se oli vähällä opettelulla. No ei pidä vaipua murheen alhoon. Uusitaan niin monesti, että  menee.

Kotona puhdistettiin miehen kanssa tietsikoiden rekistereitä ja muuta joutavaa sälää. Minun koneelle ei kovin paljoa ollutkaan, kun minä en kaikkea jonnin joutavaa lataile. Toisella koneella oli senkin edestä.

Jumppailemassa olin eilen ja siellä olikin pallojumppaa tällä kertaa. Oli ihan hauskaa tutustua siihenkin kuntoilumuotoon. Kotona on pallo ollut jo ainakin 4 vuotta, mutta ei juuri oikeassa käytössä. Joskus olen istuskellut siinä, mutta ei muuta. Nyt voisin harkita :) , kun opin erilaisia liikkeitä.

Salilla olen käynyt tietenkin. Sieltä ei taida olla mitään uusia uutisia. Paitsi laihdutukseen liittyen eräs asia. Lueskelin pari viikoa vanhaa Iltalehden viikonvaihdeliitettä. Siellä oli juttu suuresta amerikan maasta. Floridalaista rouvaa oli ammuttu. Lääkäreiden mukaan rouvan hengen pelasti laardikerros :) se pysäytti luodin, joka olisi ollut tappava. Tähän rouva totesi "En enää ikinä mene kuntosalille. Haluan olla niin paksu kuin mahdollista, jos se pysäyttää luodin."

Täällä ammutuksi tulemisen vaara on aika pieni, joten tarttee vaan kulkea jumpassa ja salilla edelleenkin.

1 kommentti:

  1. :D :D :D :D joo voip olla että ennen kuolee siihen laardiin kun tulee ammutuksi, varsinkin kun tulee tuolla pimeillä kujilla kuleksittua niin vähän :D :D
    Harmi sitä sinun tenttiä :(

    VastaaPoista