tiistai 9. marraskuuta 2010

Jihuu

Tänä aamuna pitkästä aikaa kipusin vaa´alle. Herrimunjee paino oli pudonnut ihan kilotolkulla. Luulin tämän sairastelun ja sen myötä liikkumattomuuden kostautuneen, mutta eipäs siinä niin käynytkään. En ensin uskonut lukemaa ja passitin miehen siihen vaa´alle punnitsemaan itseään,  sillä kun paino pysyy kilon haarukassa. Oli se sit uskottava ettei vaaka valehtele. Siis eihän se mahdottomia ole pudonnut, mutta alaspäin kuitenkin. Nyt näytti 85,4 kg eli siitä kun aloitin tämän uuden elämän on pudonnut 5,8 kg. Pitää olla tyytyväinen. Pikkuhiljaa etiäppäin.

Vointi on ollut ihan hyvä. Kipuja ei juurikaan ole, mutta kun se haava paranee niin sitä on alkanut kutittamaan. Kauhea kutka on välillä ja kun sitä ei oikein voi kynsiä, niin pitää välillä kiemurrella kuin käärmetanssija ilman kärmestä. Onneksi ei sitä ole sattunut tuolla kaupungilla käydessä. Voisihan ne vähän katsoa, kun meikäläinen siellä kiemurtelee. Taitaisi pian piipaa-auto tulla ja viedä lepäämään.

 Mitähän tässä muuta on viikon aikana tapahtunut. Lunta ja pakkasta on ainakin tullut. Yäk! En tykkää. Työkkärillä ei ollut mitään sitä vastaan, että haen koulutukseen, joten jätän paperit siihen vetämään. Ompahan jotain uutta taas odotettavissa. Huono omatunto on kun en ole paneutunut kurssitehtäviin tarpeeksi, mutta jotain sentään olen niistä saanut tehtyä. Eilen leivoin torttuja, kun näin  niitä kaupassa ja alkoi niin mieli tekemään. Onhan ne hyviä ja lihottavia :) Tänään siivosin  kun oli jotenkin siivousfiilis päivä. Lueskellut olen aika paljon. En tiedä siitäkö johtuu vai mistä, mutta vasemmasta silmästä on verisuoni katkennut ja se on aika rajun näköinen. Puolet silmästä on ihan veripunainen.

1 kommentti: