maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rokkiva

Pitänee pitkästä aikaa ilmoitella tännekin elossa olostaan :) Juu viikonloppu meni tuolla Ilosarirokissa. Lauantaina meillä oli "mustalaisleiri" tukikohtana rokkialueen ulkopuolelle, kun kaikilla ei ollut lippua sisälle. Siinä sitten seilattiin leirin ja alueen väliä. Viina virtas ja rokki soi. Porukkaa oli pikkusta vaille pirusti. Joka paikkaan piti jonottaa, mistä minen sitten tykkää yhtään. No ei auttanut itku markkinoilla, itehän sinne menin oikein vapaaehtoisesti. Rahaa olin varannut kahdelle päivälle 100 € ja siitä meni vajaa 50 €. Sunnuntaina menin 16.00 alueelle ja olin siellä 19.00. Rupes väsyttää ja kun olin yksin niin lähdin kotiin.

Täytyy sanoa, että siideri oli hinnoissaan ainakin sillä anniskelualueella jolla yhdesti kävin. Tavallinen 0,33 litran tölkki maksoi pantteineen 6 €. Siis törkee hinta. Siinä oli 1 € sitä panttia, jonka sai takaisin kun vei tyhjän tölkin takaisin myyntipisteseen. Jollakin toisella alueella oli saanut tuopin sillä hinnalla. Ruokapuoli oli 7 eurosta ylöspäin. Sitä oli kyllä tarjolla moneeen makuun. Vietnamilaista, kasvismättöö, pizzaa ja vaikka mitä. 0,5 litran limppa oli niissä ruokapaikoissa 3 €. Kyllä niissä kaikissa paikoissa hirvee kuhina kävi, joten ei ne myyjät ihan huonoa tiliä tehneet.

Ikähaarukka oli lähestulkoon vauvasta vaariin. Yli 60-vuotiaat pääsee ilmaiseksi, joten kyllä siellä senkin ikäisiä oli. Eilen ainakin oli perheitä liikkeellä päivällä. Humalaisia oli tietysti, mutta ei niin paljoa kuin luulin. Ei kaikki ördlänneet räkä poskella :).

1 kommentti:

  1. Voi pieru siellä on hinnat nousseet sitten viimenäkemän... viimeks kun makso lonkerotölkki 5e ja sekin tuntu hirveeltä.

    VastaaPoista