tiistai 3. tammikuuta 2012

Lahjoja ja mitäpähän mittään

No niin, joulu ja uusi vuosi on taakse jäänyttä aikaa. Joululahjaksi sain Iron Maidenin CD:n From Fear to Eternity the Best of 1990-2010. Se on jatko levy Somewhere Back in Time the Best of 1980-1989:lle. Toinen lahja oli viivakoodin lukija. Se on näppärä peli laskuja maksaessa. Siis niitä paperilappusia joita tulee postin mukana ja joissa joku taho vaatii rahaa ;) Ukolle ostin Nokia 500 puhelimen ja alkometrin Premium Alkometri AL-7000. Itselleni ostin "leikkaus lahjaksi" ZTE Blade-puhelimen. Nyt sitä on kumpikin opetellut uusien puhelimien käyttöä. On niin paljon ominaisuuksia, että pyörryttää :) No itepähän halusin androidin, että saa surffailla netissä ja vaikka mitä.

Siitä leikkauksesta sen verran, että kaikki meni hyvin. Mahassa on neljä haavaa. Yksi heti navan yläpuolella ja siinä on neljä tikkiä. Toinen ja kolmas vaaksan verran navan yläpuolella oikealla ja vasemmalla, niissä on yksi ja neljä tikkiä. Neljäs on vasemman rinnan alla ja siinä on yksi tikki. Tai oikeastaan muita tikkejä ei ole enää kuin tuossa navan haavassa. Siitä eivät ole vielä sulaneet. Leikkaus on kestänyt noin tunnin ja siihen päälle herääminen. Kiviä oli ollut 13 kappaletta. Ei se ole ihme, että niin pirusti välillä "kolisi" ja koski.

Juurikaan muuta ikävää ei ollut kuin se, etten saanut hengitettyä kunnolla herättyäni. Veren saturaatio arvot oli hyvät, mutta en millään saanut henkeä vedettyä tarpeeksi syvään. Oli tosi inhottava tunne kun tuntui joternkin tukehduttavalta. Sitten se oli kyllä kaiken huippu, että kun siellä saikulla jatkuvasti rakennetaan ja tehdään remonttia, niin siinä jossakin ihan seinän takana joku porasi koko ajan, kun olin siellä heräämössä. Jumaliste kun olisin siitä sängystä päässyt tirvasemaan nekkun sitä. Onneksi se ei kuulunut enää sinne osastolle. Kipulääkettä napostelin muutaman päivän, mutta en ollut kovin kipeä loppujen lopuksi. Se kyllä harmittaa etten saanut käydä joulusaunassa :( Sairaslomaa oli 13 päivää.

Salille palasin eilen ja ei ollut mitään haittaa noista haavoista enää. Kohtapuoliin alkaa vesijumppa ja XXL-jumppa, joten arkeen on palattu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti