sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Lauantai ja sunnuntain löpinät

Lauantaina piti ajaa mökille, kun unohdin toiset silmälasit sinne. Onneksi minulla on niitä kahdet, etten jäänyt pulaan perjantaina. Enhän minä olisi nähnyt mitään tietsikan ruudulta. Samalla käytiin kaupoissa  täydentämässä ruokakaappien sisältöä. Kukahan meiltä niitä ruokia oikein syö, kun molemmat ollaan vähennetty syömistä ja siitä huolimatta kaapit on aina silloin tällöin tyhjiä :)

Jotenkin tuo kaupoissa pyöriminenkin on jäänyt aika minimiin. Eipä juuri tule käytyä muualla kuin ruokakaupoissa. Vaatteita en aio ostaa, kun pieneksi jääneitä on kaapissa vaikka kuinka paljon. Odottelen tässä, että ne alkaa mahtua päälle. Ne ihan varmasti vielä mahtuu joku päivä. Muodin perässä kun en kulje, niin vanhat farkut ja t-paidat ovat vielä ihan käyttökelpoista kamaa.

Huomenna eli siis maanataina olisi ensimmäinen tentti tästä tutkinnosta. En osaa pelätä sitä, kun tässä viime vuosina on ollut niin paljon tätä opiskelua, että sen jo osaa. Jos ei mene läpi sen saa uusia. Oikeastaan ainoa jännäämisen arvoinen asia siinä on aika. Se nimittäin voi käydä vähiin, niin kuin kävi AB-korttia suorittaessani Excelin tentin kanssa. Mutta saihan senkin uusia.

Pitäisi varmaan jotain kuviakin ripotella tänne tekstien väliin, että olisi viihtyisimmän näköinen blogi. Mimmiliinukalla on paljon hyviä kuvia omassa blogissaan. Ihan taidan kateudesta vihertää ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti