sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Tijjaatterissa

Lintu hautoo pesässään edelleen. Ei ainakaan minkäänlaista sirkutusta kuulunut sieltä, joten oletan munien olevan vielä kokonaisia. Mökillä oli vettä satanut paljon vähempi kuin kaupungissa. Joutui kukkaset kastelemaan ihan käsipelissä.

Minä olin eilen kesäteatterissa katsomassa tätä Vain muutaman huijarin tähden. Kyllä se Piiparinen oli siinä paras. Jos joku näyttelijä osaa näytellä humalaista, niin se Tom Lindholm. Se esitys kesti lähes kolme ja puoli tuntia väliaikoineen. Katsomossa oli aika paljon porukkaa, mutta oli myös ihan tyhjiä penkkirivejä. 

Minä istuin ihan yksin yhdellä penkkirivillä, kunnes siihen tuli 4 aikuista ja yksi kakara. Minä vaihdoin just silleen toiseen paikkaan istumaan, koska aavistin, että se kakara sählää siinä kuitenkin. Niinhän siinä kävi. Kakara juoksenteli koko ajan johonkin päin. Jatkuvasti saivat olla sitä kiinni ottamassa. Minä kun en oikein ymmärrä, mitä helevettiä varten sitä pitää tuoda tuon ikäisiä teatteriin. Eihän ne mitään katso/ymmärrä. Tokkohan ne vanhemmat ja isovanhemmatkaan siinä kovin sai nauttia siitä esityksestä. Jos minä olisin joutunut istumaan siinä vieressä koko ajan olisin varmaan räjähtänyt. Onneksi oli tyhjää muualla. Väliajan jälkeen siirryin vielä yhden penkkirivin kauemmaksi.

Huomenaamuna pitää nousta jo ennen sianpieraisua eli tuossa puoli neljän maissa. Lähetään köröttelemään kohti piäkaapuntia ja sitten sinne eestin mualle. Jotta kirjottelen sitten syksymmällä lisää :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti