maanantai 6. syyskuuta 2010

Nyt se alkaa

Tai siis johan se alkoi viikko sitten sunnuntaina. Niin mikä alkoi? No läskien hävitys. On ikäänkuin vuosien varrella tullut (huomaamatta) ;) painoa ihan liikaa. Joka kevät, kesä, syksy ja talvi olen ajatellut aloittaa uuden uljaan elämän, mutta kas kun sitä ei vaan ole saanut aikaiseksi.

Nyt syystä tai kolmannesta otin itseäni oikein kunnolla niskasta kiinni ja ilmottauduin elämäni ensimmäisen kerran vapaaehtoisesti jumppaan. Eikä siinä vielä kaikki. Tänään kävin ilmottautumassa kuntosalille. Että silleen. Minä jumppaan ja salille. Sitä ei hevillä usko kukaan.

Minä olen aina inhonnut liikuntaa. Kouluaikainen liikunta vuonna miekka ja kirves oli ihan syvältä. En voinut sietää niitä akkoja, jotka sitä opettivat silloin. Siitä jäi kammo koko hommaa kohtaan. Vuodet ovat kuluneet ja liikkumattomuus on tehnyt tuhojaan.

Käytännöllisesti katsoen joka paikka on jo rempallaan. Vaivoja on enempi kuin lääkärikirjassa. Ihme ja kumma veriarvot, kolesteroli, sokeri ja muut tärkeät arvot ovat kohdallaan. Mutta mahan ympärys on hirmuinen.

Laitan tänne noita rasva ym. arvoja kunhan muistan kysellä ne sieltä salilta. Mulle kun tänään tehtiin kehonkoostumusmittaus. Rasvaprosentti ainakin oli ihan tajuttoman korkea. Ja kaikki muukin :( Mutta ne tulee paranemaan ihan varmasti.

Niin tuosta uuden uljaan elämän aloituksesta vielä. Söin siis Nutrilett Quick Start-paketin annoksia 5 päivää. Sillä paino putosi 2 kg. Nyt sen jälkeen jatkan omilla opeilla yksinkertaisesti syömällä vähemmän ja liikkumalla enemmän. Eihän siihen laihduttamiseen muuta tartte. Paitsi ihan jumalattomasti itsekuria.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti